Meistä

Näillä sivuilla puhutaan ruokatrendeistä. Trendeistä puhuttaessa monelle tulee ehkä ensimmäisenä mieleen muoti tai sisustus, mutta myös ruuan saralla esiintyy erilaisia trendejä ja muotiruokia. Haluaisitko tietää millainen ruoka on trendikästä vuonna 2016 ja millaisen ruuan oletetaan olevan trendikästä vuonna 2017? Jos vastasit kyllä, jatka ihmeessä sivujemme lukemista!

Myös ruokatrendit vaikuttavat kuluttajiin yllättävän voimakkaalla tavalla – ne vaikuttavat kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja auttavat levittämään tiettyjen ruoka-aineiden tai –lajien suosiota. Ruokatrendit nousevat nopeaan tahtiin, mutta monet myös hiipuvat melko nopeasti. Esimerkiksi vuonna 2015 oli erityisen trendikästä käyttää avokadoa raaka-aineena. Myös gluteenittomuus oli trendikästä. Avokadoa käytettiin raaka-aineena jopa avokado-suklaamoussessa ja avokadobrownieissa! Pinnallisempien ruokatrendien lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että myös ruuan saralla vaikuttaa nopeasti vaihtuvien trendien lisäksi suurempia megatrendejä, jotka vaikuttavat hitaammalla tavalla ja jotka liittyvät esimerkiksi ekologisiin sekä eettisiin näkökulmiin.

Vuoden 2016 trendejä

Hyvinvointia ja terveellisyyttä on korostettu edelleen vuonna 2016, mutta terveellisen ruuan valmistukseen on kenties pyritty erilaisilla raaka-aineilla kuin edellisinä vuosina. Merilevä on ollut trendikäs raaka-aine, kun taas valkoista sokeria on yritetty välttää kaikin mahdollisin tavoin. Kun smoothiet olivat ennen trendikkäitä, ovat ne joutuneet hieman väistymään ”yhden kulhon aterioiden” vallattua alaa. Vuonna 2016 on siis ollut erittäin trendikästä valmistaa tällaisia yhdessä kulhossa valmistuvia aterioita, joiden reseptejä on ollut runsaasti tarjolla esimerkiksi internetissä.

Suurkaupungeissa on ollut trendikässä perustaa ravintoloita, jotka tarjoavat ainoastaan yhtä ruokalajia. Suomessa tällainen ei pienen asukasmäärän takia tuskin koskaan tule olemaan suosittu ravintolavaihtoehto eikä tämä trendi olekaan levinnyt Suomeen, vaikka ilmiö onkin kovin kiinnostava.
Vuoden 2016 suosittuja makuja ovat olleet laku, kaura, papaija, kurkuma, chili sekä erilaiset etniset maustesekoitukset. Myös uudet mangolajikeet, savu, käyttäminen, pikkelöinti, etikka ja kombucha ovat olleet suosittuja makuja.

Ruokatrendeihin ovat vuonna 2016 vaikuttaneet niin taloudellinen taantuma-aika, taloudellisesti vaikea aika, teknologian kehittyminen ja lisääntyminen huimalla tavalla sekä maailmanpolitiikan vaikea hallittavuus. Tämän vuoksi trendikästä onkin ollut luottaa klassikoihin sekä nostalgisiin makuihin, joita voidaan kutsua jopa ”mummolanmauiksi”. Tämä on näkynyt siinä, että kotiruoka on saanut runsaasti arvostusta – tänä vuonna onkin ollut trendikästä valmistaa esimerkiksi pannaria, kaalilaatikkoa ja vispipuuroa. Onkin ollut aika kaivaa mummon reseptit esiin!

Ruokatrendien osalta puhutaan myös bistroilmiöstä ja katuruuan suosion noususta. Myös laadukkaalle pikaruualle on ollut selkeää kysyntää. Kasvikset ja juurekset nähdään nyt entistä monipuolisempina raaka-aineina ja kasvipohjaisten proteiinin lähteiden merkittävyys on alettu ymmärtää entistä paremmin. Kasvissyönti erilaisine muotoineen on ehkä suositumpaa kuin koskaan. Osa suosii ruokailua, jossa lihaa syödään lähinnä vain juhlatilanteissa. Kasvisruuan suosio näkyy siinä, että Ruotsissa on alettu esittää ensimmäistä vegaanista ruokaohjelmaa, joka on saanut paikkansa vieläpä suositulla ja suurella kanavalla.
Vuonna 2016 leipä ei ole enää ollut samalla tavoin pannassa kuin joitakin vuosia sitten. Hampurilaisvillitys on ollut osasyynä tähän trendiin. Myös voileipäkakku on palannut unohduksista.

Ruokahävikistä puhuminen on tänä vuonna ollut erittäin trendikästä ja niin sen pitäisikin olla vuodesta toiseen! Ruokahävikkiä ei pitäisi päästää syntymään lainkaan, koska ruuan heittäminen roskiin on suoranaista tuhlausta! Myös lainsäädännöllä on tässä asiassa sanansa sanottavana. On hienoa, että myös ammattimaiset ravintolat ovat alkaneet kiinnittää tähän asiaan aikaisempaa suurempaa huomiota. Jo monen ravintolan tavoitteena on nollata hävikki – tai ainakin minimoida se mahdollisimman pieneksi. Tähän pyritään pääsemään esimerkiksi siten, että hyödynnetään raaka-aineista kaikki mikä vain on mahdollista hyödyntää ja niin tehokkaalla tavalla kuin vain on mahdollista, minkä lisäksi kaikki mahdollinen kierrätetään kuorenpaloista alkaen.

Haluamme kiittää Rokitkokit.fi Joonas ja Janne at Raha-pelit.net ja ilmaiskierrosta.org heidän apua suunnittelussa sivuillamme.